Äsken oli joulu. Ja sen jälkeen alkaa taasen uusi vuosi ja uusi budjettiaika. Markkinoinnin panostukset ovat muuttuneet viime vuosina melko rajusti. Sekä perinteinen lehdistö että kaupalliset tv-kanavat yskivät mainosrahan puutteesta. Samaan aikaan digi kasvaa rytisten. Vielä on matkaa USA lukuihin, jossa tänä vuonna eka kertaa digi hakkaa tv-mainonnan. Mistä tämä kaikki kertoo?
Se kertoo enemmän jämähtyneisyydestä kuin perinteisten mainoskanavien huonoudesta. Mitä on tämä jämähtäminen?
Se kertoo tämän ajan suunnittelijasukupolven heikkoudesta tutustua faktoihin. Jos tv:tä katsoo 1 miljoona ihmistä, joiden keski-ikä on +55, niin miksi ihmeessä noiden ohjelmien väliin suunnitellaan ”nuoria silikoni bimboja ja sixpack leijonia” esittelemään uusia autoja! Tai miksi ihmeessä kodinkoneketjun kauppaa tavaraa jyskyn jyskyn musiikilla? Siksi, että mainonnan suunnittelijat eivät koskaan (siis aivan liian harvoin) menneet viettämään aikaa niissä kauppaketjuissa, joihin he tekevät mainontaa. He eivät ole koskaan tutustuneet asiakkaidensa asiakkaisiin.
Lehtimainonta on täynnä typeriä kuvia ja typeriä sloganeita, neon värejä ja puolipaljasta pintaa. Kuitenkin enemmistö lukijoista lähestyy entistä eläkeikää. Miksi ihmeessä heitä kiinnostaisi mainonta, kun se heidän mielestään on kuvien perusteella suunnattu heidän lastenlapsilleen.
Ennen vanhaan mainonnan tekijöiden kunnia-asia oli: Wanderung, vaeltelu. Se merkitsi sitä että mainonnan tekijät ihan aikuisten oikeesti vaeltelivat kaupoissa, keskuksissa, ihmisten parissa, kuuntelivat, katselivat ja oppivat. Nyt näyttää riittävä, että googlaa perustiedot, varaa silikoniblondin ja sixpack miehen ja tekee varaosamainoksen. Ja sitten tuota samaa mainosta näytetään kaikissa välineissä. Ei olla vieläkään opittu, että media is the message. Jos mainos ei toimi, syytetään mediaa. Ei vika ole välttämättä mediassa vaan mainonnassa, jota siihen työnnetään.
Milloin sinä opit? Ja jos haluat tietää enemmän, ota toki yhteyttä.